Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Pariisin terrori-iskut | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 163

Pariisin iskujen uhreja tunnistetaan – joukossa ihmisiä useista maista

$
0
0

Pariisissa perjantaina tapahtuneissa terrori-iskuissa kuolleiden henkilöllisyydestä on alkanut vähitellen tulla tietoja. Uhrien joukossa on ihmisiä useista Euroopan maista sekä myös Atlantin toiselta puolelta.

Terrori-iskuissa kuoli ainakin 129 ihmistä. Haavoittuneita on yli 350, joista monet ovat kriittisessä tilassa.

Kaksi kuolleista on meksikon kansalaisia, kerrotaan Meksikon ulkoministeriöstä. Uhrit ovat nuoria naisia, joista toisella on Meksikon ja Yhdysvaltain kaksoiskansalaisuus ja toisella Espanjan ja Meksikon kansalaisuus. Iskuissa myös loukkaantui yksi Meksikon kansalainen.

Uutistoimisto AFP:n mukaan konserttiin tehdyssä iskussa kuolleiden joukossa oli myös kaksi chileläistä.

Yksi Ruotsin kansalainen kuoli tulituksessa ja yksi haavoittui.

Britannian viranomaiset puolestaan kertovat, että yksi maan kansalainen kuoli terrori-iskuissa ja jopa useiden muiden pelätään kuolleen.

Uutistoimistotietojen mukaan uhrien joukossa on myös kaksi algerialaista, ainakin kolme belgialaista, marokkolainen, kaksi portugalin kansalaista, kaksi romanialaista, espanjalainen ja kaksi tunisialaista. Haavoittuneiden joukossa on myös ainakin kaksi Brasilian kansalaista.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 163

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>